Olen nähnyt mihin tämä teoria käytännössä pystyy, eli poistamaan 100%:lta potilaita vähintään 90% kivuista, jopa fibromyalgiapotilaita. Yhden osittain halvaantuneen hoidon näin itsekin ja tämä potilas on loistokunnossa yhä. Olen myös kuullut MS-, reuma- ja muita halvauspotilaita parannetun. Mulla on muutamalle sellaiselle yhteystiedot. Pitäisi kysellä vähän kuulumisia, mutta kun aikaa ei tahdo löytyä tälle harrastukselle. Mulla kun on pari duunia ja paljon muitakin harrastuksia.
Kerro, miksi pitäisi muitakin tutkia?? Tämäkin on vielä vähän kesken... Toki tutkisin, jos olisi hyvä syy. Keksitkö?
Tiedän montakin hyvää syytä, miksi näkemyksiään kannattaa laajentaa. Yksi on se, että voi oppia jotain uutta. Omillekin teorioille voi löytää vahvistusta kilpailevista teorioista. Pelkkä asioiden näkeminen ei todista mitään.
Ja miksi niiden fibromyalgiapotilaiden parantamista pitää niin hehkuttaa, kun Holma itsekin sanoo, ettei sellaista sairautta ole olemassa. Eihän sellaista sairautta voi parantaa mitä ei ole olemassa.
Yritän nyt ensin oppia tämän yhden... mut toki voit vinkkejä antaa jos sulla on jotain?
Siksi fibromyalgiaa hiukan hehkutetaan, kun sen diagnoosin on lääkärit potilaille antaneet. Eli ovat nostaneet kätensä pystyyn, kun eivät enää osaa eivätkä ymmärrä. Mun mielestä se on hienoa, että joku parantaa potilaita, joiden edes kipujen syytä eivät lääkärit ymmärrä.
Holma ei siis parantele sairauksia, vaan korjaa vain vikoja. Ne viat kun aiheuttavat niitä kipuja ja "sairauksia". Usein sairaus on vain oire. Kun sen syy korjataan, oirekin häviää.
Toni wrote: Siksi fibromyalgiaa hiukan hehkutetaan, kun sen diagnoosin on lääkärit potilaille antaneet. Eli ovat nostaneet kätensä pystyyn, kun eivät enää osaa eivätkä ymmärrä.
Muistan tuossa 90-luvun alussa, kun olin koulussa, opettaja kertoi, että fibromyalgia on itseasiassa diagnoosien roskakoppa. Ko diagnoosi annettiin niissä tapauksissa, joissa lääkäri ei keksinyt mitään muuta! Sittemmin, kun asiaan on enemmän perehdytty, on fibromyalgiasta (hieno sana) tullut salonkikelpoinen ja eiköhän lääketehtaat pian keksi siihen lääkkeitä...
Usein on sellainen tunne, että tuki- ja liikuntaelimistön ongelmien suhteen lääkärit ovat aika tuuliajolla ja melkein tuntuu siltä, että mitä enemmän hoitajalla on koulutusta, sitä huonommin potilasta hoidetaan.
Jollekin voidaan antaa 10 kertaa fysikaalista hoitoa (mm. sähköllä) polven/reiden kipuihin ilman mitään tulosta, kunnes paikalle saapuu urheilua harrastava lähimmäinen, teettää muutaman venytysliikkeen tiukkoihin lihaksiin ja simsalabim! - polvikin parani.
Sittemmin, kun asiaan on enemmän perehdytty, on fibromyalgiasta (hieno sana) tullut salonkikelpoinen ja eiköhän lääketehtaat pian keksi siihen lääkkeitä...
Kyllähän siihen jo jonkinlaisia lääkkeitä on, mutta ei ne lääkkeet mitään paranna, ne vaan turruttaa kipua. Ja erästä tuttua fibropotilasta oltiin laittamassa johonki hermopäiden laserpuudutusleikkaukseen... sit se ei ois tuntenu enää mitään!
Kipulääkkeet ei muutekaan koskaan paranna. Itsekin oon pari kertaa migreenilääkkeitä aikanaan ottanu ja ne puuduttaa pään ja tuntoaistit. No kipu menee pois, joten hyvä niin. Mutta olishan se terveempää korjata se kivun aiheuttaja...
Fibromyalgiapotilaan videossa oikean iliumin harja on seistessä 8cm ylempänä kuin vasen ja oikea jalka on 3cm lyhyempi. Holman diagnoosin mukaan ilium on vasemmalta puolelta n. 4cm siirtynyt ylöspäin. Jos vasemmalla ilium on siirtynyt 4cm ylöspäin ja oikea jalka on 3cm lyhyempi niin eihän seistessä oikean puolen iliumin harja voi millään olla korkeammalla. Jos oikean puolen jalka on lyhyempi ja vasemalla on ilium siirtynyt ylöspäin täytyy kallistuksen tulla oikealle.
Fibromyalgiapotilaan videossa oikean iliumin harja on seistessä 8cm ylempänä kuin vasen ja oikea jalka on 3cm lyhyempi. Holman diagnoosin mukaan ilium on vasemmalta puolelta n. 4cm siirtynyt ylöspäin. Jos vasemmalla ilium on siirtynyt 4cm ylöspäin ja oikea jalka on 3cm lyhyempi niin eihän seistessä oikean puolen iliumin harja voi millään olla korkeammalla. Jos oikean puolen jalka on lyhyempi ja vasemalla on ilium siirtynyt ylöspäin täytyy kallistuksen tulla oikealle.
Ei se oikea jalka seistessä ollut lyhyempi vaan maatessa. Ja et nyt ota huomioon sitä Si-nivelen osuutta. Kun Si-niveltä siirtää alaspäin, niin sen puolen jalka lyhenee. Se lukee myös tuolla: http://www.kalindra.com/critical.pdf ja tuollakin http://www.kalindra.com/faq.htm
Itsekään en kyllä oikein tuota täysin ymmärrä. Mutta kun sen on monta kertaa videolta katsonu, niin noin se menee. Jotenkin se lantio kiertyy siinä ja vaikuttaa jalkoihin vähän niinku päinvastaiseen suuntaan.
Maatessahan iliumit oli tasan, mutta oikea jalka oli lyhyempi. Sitten vasen Si (joka oli ylempänä) painettiin alas ja jalkojen pituusero vaihtui päinvastaiseksi tehden vasemmasta lyhyemmän.
Tän viikon perjantaina videoin lisää materiaalia. Mukana mittaamassa koulutettuja hoitajia. Teen siitä sit taas uuden raportin kuvineen.
Laittamissasi linkeissä puhutaan sacrumin ja iliumin välisestä nutaatiosta, eikä siellä ole mainintaa siitä, että iliumin voisi siirtyä ylöspäin sacrumiin nähden, joten noilla perusteluilla ei Holman diagnoosi selity.
Ja SI-niveltä ei voi painaa alas, mutta luita voi liikuttaa toisiinsa nähden.
Videolla Holma sanoo, että iskiashermo menee SI-nivelen läpi, mutta näinhän asia ei ole.
Laittamissasi linkeissä puhutaan sacrumin ja iliumin välisestä nutaatiosta, eikä siellä ole mainintaa siitä, että iliumin voisi siirtyä ylöspäin sacrumiin nähden, joten noilla perusteluilla ei Holman diagnoosi selity. Ja SI-niveltä ei voi painaa alas, mutta luita voi liikuttaa toisiinsa nähden. Videolla Holma sanoo, että iskiashermo menee SI-nivelen läpi, mutta näinhän asia ei ole.
Si nivel painuu alas, kun lantio kiertyy. Si-nivel ei siis yksin painu. Noissa dokumenteissa ei asiaa osata kertoa, kun ei sen kirjoittaja osaa Si:tä paikalleen laittaa. He tekevät vain niitä jumppaliikkeitä. Monet toki saavat siitäkin apua.
Useissa dokumenteissa mainitaan kuinka jalkojen erimittaisuus liittyy Si-nivelen häiriöön. Tuossa pari lisää:
Se iskiashermo menee lantion läpi eli suoliluun ja ristiluun välistä, mutta ei toki siis siitä liitoskohdasta, jota Si:ksi kutsutaan. Ja kun Si on siirtynyt, niin iskiashermo on ahdingossa.
Olet tervetullut vaikka 9.12. seuraamaan mitä tapahtuu...