Post Info TOPIC: Onko jotain vastauksia vaivoihin..?
Liisa

Date:
Onko jotain vastauksia vaivoihin..?
Permalink   


Hei!
Olen pian 19 ja kärsinyt selkäkivuista 14vuotiaasta saakka. Ensimmäisenä menin hieroja/jäsentenkorjaajalle koska en saanut jalkojani suorana nostettua(olivat niin jumissa),joka toesi selän olevan iskiasasennossa.Hän väänteli minua hiukan ja sitten olin taas kunnossa.Oireet jatkui samanlaisina muutaman vuoden ja aina hieroja sai parannettua.Viimeisen vuoden aikana on ilmennyt paljon muita eri ongelmia.Hierojani sanoo lantioni olevan joskus vinossa ja laittaa sen paikoilleen,samoin hän avaa selästäni lukkoja ja hieroo reiden ulkopuolen lihaksia jotka kireytyvät selän takia.Joskus myös jotkut pienet nikamat ovat painaneet keuhkoihin(tai niin epäillään)kipeästi ja nekin hieroja on saanut parannettua. Eräs urheiluhieroja totesi minulla yliliikkuvat nivelet ja kerran hän vetäisi lonkkani jostain jumista, että naksahti oikeen kunnolla.Jumittuma oli kuulemma aihettanut jalkaani liian pienen liikeradan ja siten kuormitus jäi liikkuessa pelkille jaloille.
Minulla on myös jalkaterissä virheasento(huomattu 13v) mikä aiheuttanut vaivasenluun kaltaisen ongelman.Se on korjattu tukipohjallisella, mutta lueskelin jostain että ongelma voi olla lähtöisin selästä..? Jalat minulta on mitattu moneen kertaan,myös hyvä ortopedi on ne tarkastanut, eikä niiden pitäisi olla eri pituiset. Nyt olen kuitenkin huomannut että toinen persposki on alempana kuin toinen..Hierojani ei osannut sanoa siihen mitään,väitti selän ja lantion olevan suorassa...!
Aloin huolestua kun luin muiden kertomuksia, pitäisikö olla ajoissa varuillaan vai onko tapauksessani kyse jostain aivan muusta? Pelaan jalkapalloa ja harrastan paljon muuta liikuntaa, sitä kivut eivä ole vielä rajoittaneet.


__________________
goldencat

Date:
Permalink   

Hei Liisa!


Kuulostaa aika tutulta..Minulla myöskin toinen persposki on alempana kuin toinen. Itselläni on sellainen tilanne, että lantio on vinossa, vaikka si-nivelet ovatkin paikoillaan. Se johtuu minulla siitä, että häpyluut ovat eri korkeudella ja niin ne eivät pitäisi olla. Siitä en tiedä voiko pelkkä si-nivelen dislokaatio aiheuttaa tuon, että toinen perskannikka on eri korkeudella.


 


 



__________________
Page 1 of 1  sorted by
 
Tweet this page Post to Digg Post to Del.icio.us


Create your own FREE Forum
Report Abuse
Powered by ActiveBoard