kävin Joukolla viikko sitten laitattamassa olkapäät, lonkat, SI:n ja ristiluun uuteen uskoon ja sain häneltä hyvät jälkihoito-ohjeet. Jäi kuitenkin hieman kaivelemaan nuo rajoitteet "ei kiertoliikkeitä ja leveitä haara-asentoja 2-3 kuukauteen, ei jalkakyykkyjä, ...".
Urheilemaan olisi kova hinku, joten mitä urkkaa tässä nyt sitten oikeastaan saa/kannattaa tehdä kun tuntuu, että kaikki on pannassa 2-3kk ? Periaattessa kaikki käy, kunhan vaan tulee hiki ;) Minkälaisia kokemuksia muilla on, naksahtaako paikat (varsinkin tuo SI) helposti uudelleen ? Oletteko saaneet Joukon nikseillä sen itse helposti takaisin paikalleen ? Lisäksi minulla on kotona satulatuoli, jonka olin havainnut varsin hyväksi selälle. Nyt ymmärsin kuitenkin, että sen käyttö on kielletty, koska se vääntää lantiota liikaa auki ja lonkat saattavat "muljahtaa". Uskaltaako tota käyttää tai milloin sitä voi käyttää ?
Käsittelypäivänä ja seuraavana päivänä minulla napsahti alaselässä pari kertaa itsekseen sekä venyttelyjen aikana, mutta mitään isompia kipuja ei ole vielä ollut (käsittelykivut olivat pahimmat 3 päivän ajan). Alaselässä on tällä hetkellä pientä jumitusta, jota pitäisi varmaan näyttää uudelleen...
Moi, kävin Joukolla viikko sitten laitattamassa olkapäät, lonkat, SI:n ja ristiluun uuteen uskoon ja sain häneltä hyvät jälkihoito-ohjeet. Jäi kuitenkin hieman kaivelemaan nuo rajoitteet "ei kiertoliikkeitä ja leveitä haara-asentoja 2-3 kuukauteen, ei jalkakyykkyjä, ...". Urheilemaan olisi kova hinku, joten mitä urkkaa tässä nyt sitten oikeastaan saa/kannattaa tehdä kun tuntuu, että kaikki on pannassa 2-3kk ? Periaattessa kaikki käy, kunhan vaan tulee hiki ;) Minkälaisia kokemuksia muilla on, naksahtaako paikat (varsinkin tuo SI) helposti uudelleen ?
Toisilla se livahtaa todella helposti uudelleen. Toisilla pysyy hyvin. Mun kokemus on, että urheilijoilla se livahtaa helposti uudelleen pois, vaikka Jouko taas muistaakseni puhuu päinvastaista.
Mulla se ei menny koskaan urheilussa, vaan automatkalla. Eli ehkä se urheilu on suht turvallista, mutta esim. autossa istuminen ei. Juoksulenkkiä, punttisalia, uintia... kaikki nuo lienee aika turvallisia. Vaarallisia lienee sähly ja mailapelit. Itse tosin harrastelen paljon tennistä ja kesällä golfiakin eikä niissä ollu mitään ongelmia.
Joskus tosin golfissa tuntuu lonkka oudolta, mutta nyt olen oppinu sen potkaisutekniikan niin hyvin, että se auttaa aina heti.
Pentti wrote: Oletteko saaneet Joukon nikseillä sen itse helposti takaisin paikalleen ?
Lonkat saa itsekin jotenkin, mutta Si on aika toivoton saada itse paikoilleen.
Pentti wrote: Lisäksi minulla on kotona satulatuoli, jonka olin havainnut varsin hyväksi selälle. Nyt ymmärsin kuitenkin, että sen käyttö on kielletty, koska se vääntää lantiota liikaa auki ja lonkat saattavat "muljahtaa". Uskaltaako tota käyttää tai milloin sitä voi käyttää ?
Itse istuin paljonkin jalat auki ja ainakin SI:t pysyi hyvin. Ne lonkat saa takaisin potkimalla tai sit kun toinen auttaa vetämällä jalkaa tavalla, kuten Jouko teki.
Pentti wrote: Käsittelypäivänä ja seuraavana päivänä minulla napsahti alaselässä pari kertaa itsekseen sekä venyttelyjen aikana, mutta mitään isompia kipuja ei ole vielä ollut (käsittelykivut olivat pahimmat 3 päivän ajan). Alaselässä on tällä hetkellä pientä jumitusta, jota pitäisi varmaan näyttää uudelleen...
Se pieni napsahdus voi olla myös ristiluun irtoaminen. Jos ääniä kuuluu, niin voi olla jotain pielessä...
OK, kiitos vastauksesta. Olen huomannut itsekin, etä pehmeällä istuminen on totisesti kaikkein pahinta selälleni (auto, nojatulit, pehmeät sohvat, jne), joten noiden jälkeen menee aina hetki että oikoo ruotoaan takaisin kuntoon :(
Mailapelit ovat valitettavasti oma leipälajini näin talvikautena, joten pitää aloitella ensin vähän kevyemmin. Joukon mukaan mulla oli ristiluu toiselta puolelta irti. Aikaisemmin olen venytellyt myös paljon spakaadi-spiraali tyyppisesti, mutta noitakin voi sitten varmaan alkaa pikku hiljaa tekemään ? Pitää yrittää saada Jouko kiinni ja tarkastaa tilanne.